Kevätpörriäinen

Mahtuu mahtuu...

Pöyhkeä vai röyhkeä?

Se oli orava

Hiljaiselomme jatkuu, mutta ei kauaa. Pian on taas aika startata kesän näyttelykausi. Yliopisto-opinnot jatkuvat seuraavan kerran vasta syksyllä ja nyt on ansaitun kesäloman aika.

Viikko sitten vietimme hääjuhlaa ja veimme pikku pörriäisemme kasvattajan hellään huomaan viikonlopun ajaksi. Muut sheltlantilaiset hyväksyivät Ainon laumaan todella nopeasti ja kasvattaja kehui Ainoa avoimeksi ja ihmisläheiseksi. Ihan kauheaksi hirviöksi koira ei ole siis meidän hoteissa muuttunut. Onneksi.

Toisia juoksuja ei ole näkynyt eikä kuulunut, mutta minulla on vahva aavistus, että pian saamme vaipat neidillemme pukea. Lisää alleviivaustusseja tai muuta tavaraa Aino ei ole hormonimyrskyissään viime aikoina tuhonnut. Ehkä ihan hyvä näin.

Ei haukku haavaa tee, ellei halol' päähän lyö

Tämä emäntä on jo kolmatta päivää kuumeen kourissa. Varsinainen flunssa on kestänyt jo pari viikkoa. Alan jo elätellä toiveita siitä, jos jossain vaiheessa pääsisin nauttimaan tuosta ihanasta kevätsäästä. Koiran ulkoiluttaminen on langennut mieheni niskoille, kun olen itse maannut vain vällyjen alla.

Ainosta lähtee isoina tuppoina karvaa. Loistavaa. En edes tiennyt, että koirasta voi lähteä noin paljon karvaa. Viime viikonloppuna kävimme vanhempieni luona tartuttamassa flunssaa ja isäni huomautti Ainon näyttävän hiukan kummalliselta. Niin, sitä se karvojen lähteminen teettää. 

Huomasin äsken, että toukokuun alussa järjestettävään Tampereen kv näyttelyyn on pian ilmoittautuminen. Tuomari on norjalainen Helge Lie, josta meillä ei ole valitettavasti mitään kokemuksia. Mikäli joku tietää kyseisestä tuomarista jotain mukavaa, niin minulle voi laittaa viestiä.  Messukeskuksen koiranäyttelyn jälkeen hiukan epäilyttää viedä koiraa näin isoihin tapahtumiin. Uudet näyttelysäännöt ovat varsin mielenkiintoiset. Itseäni hiukan pelottaa, jos ihmiset tuovat sairaita koiria näyttelyyn, kun ilmoittautumismaksua ei saa enää takaisin mikäli koira tai omistaja sairastuu.

Kunhan saan selätettyä tämän flunssan, niin suunnitelmissa on lähteä talvitauon jälkeen kunnon juoksulenkille. Parastahan on, että voimme ottaa Ainon mukaan. Saa nähdä meneekö homma ihan pipariksi, kun Ainolla on kuitenkin pahoja taipumuksia haukkua ja ryntäillä koirien perään. Pääseepähän taas hokemaan, ettei meidän koira ole vaarallinen, vaikka se ehkä näyttääkin siltä.

Piikillä

Aino sai tänään vuosittaiset rokotukset eläinlääkärillä. Saimme myös erittäin positiivista palautetta koiran luonteesta. Lääkäri kehui Ainoa erittäin reippaaksi ja avoimeksi.  En tiedä johtuiko Ainon käytös lääkärin antamista nameista vai oliko nainen koiran mielestä vaan niin mainio. 

Kevään aikana pitäisi käydä pyörähtämässä  jossain koiranäyttelyissä. Kalenteriin on merkattu ainakin toukokuulle Tampereen ja Someron suunnalle esiintyminen. Someron ryhmänäyttelyssä on tuomaroimassa Päivi Eerola, josta meillä on oikein mukavia kokemuksia, joten ihan tämän perusteella Salon liepeillä olisi mukava pyörähtää. 29. toukokuuta olisi tiedossa myös Tuurissa näyttely, jossa tuomarina toimii Irina Poletaeva. Kyseinen tuomari on meille tuttu legendaarisesta Forssan näyttelystä, jossa Poletaeva kehui Ainon maasta taivaaseen, mutta järkyttyi koiran laihuudesta. Varmaan tällä kertaa saamme haukut ylipainoisen valaan vuoksi. Eläinlääkärissä suorittamiemme mittausten mukaan Aino painaa siis tällä hetkellä 8,9 kg. Taisi tulla tuota ylipainoa tuossa joululoman kanssa.

Painonvartijoihin mars

Riemuhuutoja hip hei Ainon kunniaksi, joka sai tänään Voittaja näyttelyssä EH:n. Junnunarttuja oli kehässä parikymmentä, joista vain kolme sai ERI:n. Näyttelytouhumme alkaa mennä aika naurettavaksi, kun jälleen tuomari antoi noottia Ainon kiloista. Ennen sentään koira sai haukut kilojen puutteesta, mutta nyt vaihdettiin linjaa. Eli suomeksi, Aino on lihava. Jotain rajaa tähän touhuun ja vähän äkkiä! Uskomattoman ironista, että tällä kertaa tuli ihan oikeasti sanomista siitä paksuudesta, kun ennen kauhisteltiin koiran laihuutta.  Mikään ei ole hyvä. Itse kyllä jo ounastelinkin, että varmaan tuomari huomauttaa asiasta, mutta myöhäistä se tässä vaiheessa on surra.

Näyttelyn kulusta muuten voisin vielä esittää muutamia huomioita. Saavuimme paikalle hyvissä ajoin seitsemältä, vaikka kehät alkoivat vasta yhdeksältä. Tuntui paremmalta varata hiukan aikaan paikan tutustumiseen, kun Aino ei ole pitkään aikaan ollut missään vastaavassa tapahtumassa. Kaiken kaikkiaan olen tosi tyytyväinen siihen, että koira oli näyttelypaikalla todella rauhallinen. Aluksi tietenkin vouhotti menemään, mutta rauhoittui aika pian. Tuomo harjoitteli ennen yhdeksää kehässä Ainon kanssa, ja ainakin omasta mielestäni koira käveli oikein hyvin. Valitettavasti arvostelun aikana koira veteli siksaksia, eikä oikein tuntunut menevän handlerin mukana. Tästä tulikin sitten sanomista. Seisominen sujui oikein hienosti, mutta pöytä oli katastrofi. Itselleni näytti 15 metrin päähän, että Aino vääntelehti vain hieman pöydällä, kun tuomari yritti käsitellä, mutta ilmeisesti koiraa ei hirveästi kiinnostanut koko touhu ja tyttö yritti päästä tilanteesta pois. Vähän tietenkin harmittaa, että tuomarille jäi sellainen kuva, ettei koira anna käsitellä, vaikka aina ennen Aino on seisonut pöydällä oikein mainiosti.

Mitä tästä opimme? Ainakin sen, että huippusijoituksiin on vielä pitkä matka. Toinen huomionarvoinen seikka on se, että tähän treenaamiseen on käytettävä aikaa. Jo se, että olisimme käyneet muutamassa mätsärissä hiomassa liikkeitä, olisi varmasti auttanut.  Positiivista kehitystä on tosin tapahtunut, sillä Aino on selvästi ainakin jossain määrin aikuistunut. Ei enää maan haistelua tai kauheaa riekkumista kesken seisotuksen. Tästä on suunta vain ylöspäin!

Arvostelun voi kokonaisuudessaan lukea Ainon virallisilta nettisivuilta.

Voittaja täällä hei..

Enää muutama päivä Voittaja näyttelyyn. Emme ole rehellisesti sanottuna harjoitelleet Ainon kanssa ollenkaan, joten aika kylmiltään Messukeskukseen lähdetään pelleilemään. Ei se voitto, vaan se tunnelma, vai miten se meni?

Näyttelyn jälkeen jäämme joulun ja loman viettoon pääkaupunkiseudulle vanhempieni luokse. Olimme jo itsenäisyyspäivänä haistelemassa Vantaan tunnelmia ja Aino pääsi peuhaamaan oikein kunnolla lumihangessa. Törmäsimme lenkillä kymmenen kuukauden ikäiseen Oliver-shelttiin. Perjantai-iltana menimme kyläilemään uusien tuttavuuksien luokse ja Aino pääsi leikkimään Oliverin kanssa. Nuori herra oli äärimmäisen kiinnostunut neidistä ja koirilla pelasi kemiat niin hyvin yhteen, että ajattelimme mennä vielä uudemman kerran joulun tienoilla leikittämään karvakuonoja.

Näihin kuviin ja tunnelmiin:

Crufts here I come!

No niin. Nyt täällä päässä on sitten nupit oikein perusteellisesti sekaisin. Ilmoittauduimme 12.12 pidettävään Voittaja 2010 näyttelyyn Helsinkiin. Tavoitteenahan on voittaa koko homma ja päästä Cruftsiin. Niille, jotka eivät ymmärrä huonoa huumorintajuani, pyydän anteeksi.

Täytyy käydä ennen joulukuuta jossain mätsärissä pyörähtämässä ettei mene ihan harakoille tuo vuoden näyttelytapahtuma. Ainolla on kasvanut turkki hurjaa vauhtia ihan muutaman viikon sisällä, joten toivottavasti koiramme ihastuttaa tuomari Gro Svandalsflonaa sitten Helsingissä parin kuukauden päästä.

Missi ei voi olla kalju

Aikaisemmin täällä blogin puolella on ollut puhetta siitä, että tämän vuoden näyttelyt ovat meidän kohdalta ohi. Kovasti haluaisimme lähteä vielä tänä vuonna kehään pyörimään, kun ensi vuoden puolella uudet näyttelysäännöt tulevat kuitenkin voimaan. Jokin aika sitten puhuimme, jos ilmoittautuisimme 13.11. Jyväskylän kansainväliseen näyttelyyn, mutta ei taida rahkeet riittää. Tuntuu älyttömältä maksaa 35 euroa, kun koira ei kuitenkaan ole parhaassa karvassa ja käytöskin on vähän sitä sun tätä. Ainoa ei varmaan haittaisi matkustaminen lainkaan. Näyttelykehässä on kuitenkin tarjolla ilmaista juustoa ja mukavia hauvoja, joita voi haistella kehän ulkopuolella.

Pientä pentukuumetta on ilmassa. Tästä ei varmaan saisi puhua ääneen, mutta tulipahan sanottua kuitenkin. Kai se on myönnettävä, että jossain vaiheessa toisen koiran ottaminen on ajankohtaista. Olemme suunnitelleet jo kauan, että Ainolle otetaan jossain vaiheessa kaveri. Vasta nyt tajusimme, että parempi antaa kuitenkin Ainon kasvaa ja rauhoittua ennen kuin toinen pörriäinen otetaan nurkkiin pyörimään. Ajatus siitä, että pentu ottaisi mallia Ainon tämän hetkisistä tempuista nostattaa niskakarvat pystyyn. 

 

Sadepäivän tuliaisia

Tervakosken kv takana. Tulipahan käytyä. Eh:n piti taas tyytyä, mutta minkäs teet, kun koiralla on yhtä vähän karvaa kuin puolen vuoden ikäisellä pennulla.

Monica Mattfolk sepusti arvostelun ruotsiksi, joten emme ole vielä ihan perillä siitä mitä kaikkea koirasta on ylipäätänsä sanottu. Mattfolk kehui kilpailuluokassa Ainoa, kun tämä seisoi niin tomerasti paikallaan. Kuitenkin jostain syystä, hän kuitenkin pudotti Ainon, joten sijoituksille ei ollut mahdollisuuksia.

Koirasta huomaa ettei se ole vielä valmis. Kehässä kävely meni päin mäntyä: vuoron perään laukkaa, ravia ja ruoan imurointia nurmikolta. Ei näin. Ennen omaa arvostelua Aino ehti vielä hermostua muutaman rähisevän hurtan takia, joten keskittyminen oli sitten siinä. Vähän tässä jo toivoisi, että ne juoksut tulisivat, ja pian.

Paino sentään taitaa olla jo kohdallaan. Kylkiluut tuntuvat vielä, vaikka massaa on tullut pari kiloa lisää. Harmi, että aina on jokin pielessä tuomareiden mielestä. Seuraavan kerran Aino heitetään kehään vuoden 2011 puolella.

Pahuksen EH!

Nokia ryhmänäyttely on nyt takana ja jälleen tuli sanomista Ainon laihuudesta. Suorastaan ennen kuulumatonta, sillä koira painaa jo 6,3 kg ja kylkiluut tuntuvat edelleenkin turhan terävästi. Minneköhän kaikki antamamme ruoka oikein menee, kun edelleen laihaksi haukutaan? Israelilainen tuomari Janiki Steinbock ei kyllä muutenkaan tykännyt Ainon tyyppisistä vahvarakenteisista shelteistä. Arvostelu oli lyhyt ja tuomari arvosteli koirat liukuhihnalta, joten kovin miellyttävää tai ammattitaitoista mielikuvaa ei tästä tuomarista jäänyt.

Kävimme eilen barffinetissä ostamassa lohta sekä murren voima-mixiä, jota laitamme nappuloiden sekaan. Aino ei ole barffi-ruokaa saanut kesän aikana lähes lainkaan, mutta nyt kun pääsimme takaisin Tampereelle, niin ruokavaliota voi muuttaa monipuolisemmaksi kun tuo barffinet löytyyn ihan nurkan takaa.

Ensi viikolla lähdemme koko poppoo mökille nautiskelemaan ansaitusta kesälomasta :) Toivottavasti saamme Ainon uimaan tällä kertaa ihan vapaaehtoisesti.

Pinkki päivä

Aino sai tänään Tampereen shelttien erikoisnäyttelystä laatuarvostelussa ihanan vaaleanpunaisen nauhan. Tämä oli ensimmäinen ERI virallisissa näyttelyissä ja oikein tyytyväisin mielin lähdimme näyttelypaikalta. Tuomarina toimi Brittiherra Geoff Duffield, joka tosin jakoi 20 pinkkiä nauhaa juniorluokassa. Narttuja oli kaikenkaikkiaan 26. ERI-kehässä Duffield valitsi Ainon kahdeksan parhaan joukkoon, mutta valitettavasti rahkeet eivät riittäneet sijoituksiin asti.

Täytyy kyllä sanoa, että vaikka tuomari saattoikin olla lepsu, niin Aino esiintyi todella upeasti. Pöydällä tyttö seisoi kuin parhainkin kehäkettu. Mitä nyt hiukan kuola valui suupielistä kun isäpapalla oli naminami-juustoa, joka oli vain muutaman sentin päässä. Luojan kiitos Ainolla oli sen verran älliä päässä, että se tajusi seisoa pöydällä eikä turhaan kurotellut juustopaloja. Muuten olisi tullut shelttimuhennosta ja ruskea nauha.

Ainon oikea korva on edelleen täysin idioottimainen. Huokailin siinä kehän laidalla, kun korva jumppasi ylösalas. Onneksi Tuomo sai hierottua taitetta sen verran, että korva pysyi alhaalla juuri ne kriittiset hetket!

Törmäsimme pariin kokeneeseen kasvattajaan, jotka mieltyivät Ainon kuontaloon. Tuomari sekä eräs kasvattaja totesivat Ainon olevan liian hoikassa kunnossa. Ainoa negatiivinen asia arvostelussa oli massan puute ja lapojen suoruus. Lihotuskuuri siis jatkukoon!

EH ja ketutus

Käväisimme tänään Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksen kesänäyttelyssä. Tuomarina toimi tiukkaakin tiukempi virolainen Maret Kärdi, joka ei armoa antanut jakaessaan vain muutaman vaaleanpunaisen nauhan onnekkaille kilpakumppaneille. Kritiikkiä tuli Ainon osalta niin liikkumisen kuin kulmaustenkin kohdalla. Kiitosta tuomarille kuitenkin äärimmäisen tarkasta arvostelusta ja siitä, että hän tosissaan otti huomioon kaikki pienimmät arvosteluun vaikuttavat tekijät. Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin: plussaa tuli taitavasta esittämisestä (naiselle miesesittäjä ;)), ”ainutlaatuisesta karvapeitteestä” ja luonteesta.

Yllättäen törmäsimme Ainon siskon Matildan omistajaan, joka antoi meille hiukan vinkkejä ja ohjeita koiran esittämiseen. Aino oli kuulemma muuten samannäköinen kuin siskonsa, mutta hieman rauhallisempi ja isompi. Tuomarihan mittasi Ainon säkäkorkeudeksi tasan 37 cm. Malli voisi lopettaa sen kasvamisen tai muuten tyttö joutuu ”katkaisuhoitoon”.

Kävimme viikko takaperin moikkaamassa Ainon kasvattajaa Ojakkalassa. Aino paineli portista sisään kuin vanhasta muistista ainakin. Tarjan perässähän tuo neitonen tuntui viihtyvän ja etenkin, jos mentiin keittiön puolelle. Alkoi heti reissumme jälkeen tehdä mieli ottaa lisää shelttejä, kun ovat nuo kyllä sellaisia persoonia. Välillä tosin vähän idiootteja, mutta ehkä siinä se viehätys piileekin.
Starttaamme viikon päästä Tampereen erikoisnäyttelyyn, jonne on ilmoittautunut 186 shelttiä. Siellä varmaan riittää monennäköistä ja kokoista eli eiköhän tuo yksi pöhkö sekaan mahdu.

Laihimus maximus

Aino on ollut viime päivät äärimmäisen yliaktiivinen. Epäilen kyllä, että ruokamäärällä on jotain tekemistä asian kanssa. Parastahan on, että tuota aktiivisuutta ei kauheasti pääse purkamaan kun ulkona on vielä kymmenen aikaan illallakin 25 astetta lämmintä. Olemme tyytyneet pelamaan jalkapalloa pihalla ja Ainosta on tämän lomassa kehittynyt aikamoinen maalivahti. Kylkiluut sekä selkäranka tuntuvat Ainolla kyllä aika terävinä edelleen, mutta eiköhän tuo paino tuosta kohoa vähitellen.

Parin viikon päästä on Helsingin Tuomarinkartanon näyttely, jota odottelemme jo innolla. Etenkin tuon Forssan upean, mutta samalla myöskin turhauttavan EH:n vuoksi. Ensimmäiset näyttelyt ovat olleet todella miellyttäviä kokemuksia. Mielikuva töykeistä ja kilpailuhenkisistä koiranomistajista on muuttunut, kun on itse käynyt paikan päällä kisaamassa. Valitettavasti on tullut kyllä törmättyä myös niihin vähemmän mukaviin omistajiin, jotka ottavat kilpailun niin tosissaan, että puolet ajasta menee siihen "Turren" höykyttämiseen ja äänikin kohoaa tässä samassa yli sallitun desibelirajan. Forssassa kurtistelin kulmiani erään sheltinomistajan ärjyessä koiralleen kehässä. Sheltti-rukka näytti siltä, että kaikki luut on syöty ja turpaan on tullut jo usemman kerran aamun aikana. Mutta kuitenkin, pääasiassa ihmiset ovat auttavaisia ja mukavia. Ehkä kasvoista paistaa se kuuluisa aloittelijan hämmennys ja hermostuneisuus, että konkarit tuntevat velvollisuudekseen hieman "neuvoa", ettei mene sormi ihan kokonaan suuhun.

ERI:n arvoinen kultakimpale

Kotiuduimme juuri Forssan näyttelyhuumasta. Aino sai laatuarvostelussa EH:n, vaikka olikin ERI:n arvoinen. Valitettavasti tuomari  Irina Poletaeva ei voinut antaa vaaleanpunaista nauhaa, sillä hän suorastaan järkyttyi Ainon laihuudesta. Avustavana tuomarina toiminut  Rune Fagerström tuli vielä sanomaan juniorkehän päätyttyä, että tässä on koira, joka on oikea kultakimpale kunhan paino saadaan vain kohdilleen. Tuomarit pitivät Ainosta kovasti heti ensi silmäyksellä, mutta pöydällä Poletaeva totesi, että ERI olisi tullut, jos painoa olisi enemmän. Että hieno juttu.

Olemme kuitenkin suhteellisen tyytyväisiä arvosteluun, Aino sijoittui juniornarttujen neljänneksi, mikä on hyvä tulos kun narttuja oli kaiken kaikkiaan seitsemän kappaletta. Eniten ottaa päähän tietenkin se, että  koirassa oli kaikki kohdallaan, paitsi paino. Kyllähän tuo harmittaa, mutta lohtua tuo kuitenkin se, että tuomarit pitivät Ainosta ja kehuivat tätä erittäin kauniiksi ja tasapainoiseksi vielä kehän päätyttyäkin.

Nyt alkoi siis lihotuskuuri. Ennennäkemätöntä, sillä Ainohan oli koko pentuaikansa hiukan ylipainoinen. Olen myöskin luopunut toivosta, että Ainon oikea korva kuin ihmeen kaupalla asettuisi aloilleen. Siinä vaiheessa kun selittelin miehelleni Ainon korvan nousevan pystyyn hormonaalisten tekijöiden johdosta, tajusin että nyt taitaa olla hiukan liikaa toivoa ilmassa. Puolipystykorvainen-sheltti näyttää kuitenkin äipän ja iskän mielestä maailman hienoimmalta kultakimpaleelta :)

Kauneuskilpailuja, loputonta puunausta ja muutama uintiliike

Näyttelyt saavat jatkoa huomenna Forssan kaikkien rotujen näyttelyssä. Ensimmäiset viralliset ja juniorluokka, ei varmaan tarvitse kysyä jännittääkö. Pesimme Ainon tänään ensimmmäistä kertaa shampoolla, jonka valitsimme eläinkaupasta miljoonan vuoden pohdinnan jälkeen. Myyjästä ei paljon ollut apua, kun hän ei edes tiennyt minkälainen koira on shetlanninlammaskoira. Hädissäni luin luetteloa eri shampoista ja hoitoaineista ja lopulta saimme kuin saimmekin valittua joukosta "esittelytekstin" perusteella sopivimman. Mömmö tuoksuikin vielä tosi hyvältä, niin eihän se voi silloin huonoa olla!

Joku varmaan taivastelee jo, mitä väliä jollain shampoolla on. Uskon kuitenkin tuotemainontaan (sekä kauhutarinoihin) sen verran, etten halua pestä shelttiä samalla shampoolla kuin silkkiterrieriä. Rasvainen ja superkiiltävä turkki näyttelyä edeltävänä iltana, ei kiitos.

Tähän samaan syssyyn voisi vielä muutaman sanan kirjoittaa Juhannuksesta. Ainon ensimmäiset uintikokemukset eivät ole olleet kovinkaan hedelmällisiä. Ensimmäisen kerran Ainon pääsi uimaan kun järvessä oli vielä jäät. Toinen kerta oli nyt Juhannuksena, kun neiti tippui laiturilta eikä osannut uida. Ehdimme jo huokailla, että uimakouluun joudumme menemään. Isännän avustuksella saimme Ainon houkuteltua veteen. Ehkä siinä oli jopa hiukan pakottamisen makua, mutta kyllähän tuo tyttö sitten pääsi muutaman uintiliikkeen näyttämään.