Kevätpörriäinen

Mahtuu mahtuu...

Pöyhkeä vai röyhkeä?

Se oli orava

Hiljaiselomme jatkuu, mutta ei kauaa. Pian on taas aika startata kesän näyttelykausi. Yliopisto-opinnot jatkuvat seuraavan kerran vasta syksyllä ja nyt on ansaitun kesäloman aika.

Viikko sitten vietimme hääjuhlaa ja veimme pikku pörriäisemme kasvattajan hellään huomaan viikonlopun ajaksi. Muut sheltlantilaiset hyväksyivät Ainon laumaan todella nopeasti ja kasvattaja kehui Ainoa avoimeksi ja ihmisläheiseksi. Ihan kauheaksi hirviöksi koira ei ole siis meidän hoteissa muuttunut. Onneksi.

Toisia juoksuja ei ole näkynyt eikä kuulunut, mutta minulla on vahva aavistus, että pian saamme vaipat neidillemme pukea. Lisää alleviivaustusseja tai muuta tavaraa Aino ei ole hormonimyrskyissään viime aikoina tuhonnut. Ehkä ihan hyvä näin.

Pinkkiä ja puhinaa

Unohdinpa kertoa, että viikko sitten Aino pisteli poskeensa minun vaaleanpunaisen alleviivaustussini. Oli mukava astua ulko-ovesta sisään, kun sekä koira että sohva olivat pinkkejä. Onneksi Aino oli ainoastaan pureskellut kynää eikä esimerkiksi niellyt mitään palasia. Mitään kummempia oireita ei koira tussista saanut, mitä nyt hennon värin kaulukseensa. Mietin kyllä, mahtaako koira kenties kärsiä jonkin sortin eroahdistuksesta, kun se on innostunut tavaroita syömään. Vai johtuisiko käytös tulevista juoksuista? Ainakin isot karvakasat olohuoneen matossa kertovat toisien juoksujen olevan pian ajankohtaiset.

Aino on ollut jo jonkin aikaa ihmeen rauhallinen. Puhisee tietysti lenkillä muovipusseille ja risuille, mutta raivokohtaukset ovat vähentyneet huomattavasti. Kasvaakohan koira jossain vaiheessa aikuiseksi vai poteeko se ikuista murkkuikää?

Mörkö ja vihainen akka ovat täällä jälleen

Onneksi pakkaset alkavat kohta jo helpottaa, että pääsee ulkoilemaan normaalisti. Viime viikot koiran liikunta-annos on korvattu 20 minuutin pikalenkillä. Tavallisesti käymme tunnin-parin lenkkejä joka päivä.  Emme ole käyneet Tesoman koirapuistossakaan miesmuistiin.

Elämässä on siinä mielessä hyvä vaihe menossa, sillä Aino pudotti jälleen karvansa.  Rehellisesti sanottuna koira näyttää pahimpina päivinä enemmänkin kapiselta ketulta kuin sheltiltä. Tässä vaiheessa voin ainakin huokaista helpotuksesta, kun emme ehtineet ilmoittautua mihinkään näyttelyyn.  Karvattomuuden lisäksi koira käyttäytyy kuin kärttyinen vanha akka. Nyt tilanne on jo vähän rauhoittunut, mutta vielä pari viikkoa sitten neiti haukkui ja rähisi elottomille objekteille ulkona. Isot lumikokkareet ja pulkat ovat olleet parhaimmistoa. Pahin kombo on kuitenkin lapset haalareissa. Jos tähän vielä yhdistää sukset, niin koira saa megaluokan raivokohtauksen muutaman sekunnin varoajalla. Mutta kuten jo sanoin, nyt tilanne on jo hiukan rauhoittunut. Toivon, että käytös johtuu vain alkavista juoksuista. Erittäin ikävää olisi se, että Ainosta olisi tullut remmirähjääjä. 

Jotain puuhaa pitäisi kyllä keksiä. Yliopisto-opiskelut ovat vieneet aikaa siinä määrin, että emme ole ehtineet ilmoittautua mihinkään agility-kurssillekaan.  Onneksi kohta on kevät.

Aikuinen nainen

Ne kauan odotetut juoksut alkoivat sitten viimein. Ostimme Ainolle pari päivää sitten pöksyt, sillä tyttö on ehtinyt jo tahria aikuistumisriittinsä aikana muun muassa lakanat ja muutamat matot (kyllä, koira nukkuu sängyssä). Ehdimme jo hiukan pelästyä, mikä Ainoa vaivaa, kun se tuntui olevan niin huonolla tuulella jatkuvasti. Nyt juoksujen alettua on ollut jo paljon rauhallisempaa.

Koulutuksen saralta sen verran, että sujuipa eilen yksi koiran ohituskin. Aino ottaa myös äärimmäisen hyvin katsekontaktia lenkillä, jos esimerkiksi pyöräilijöitä tai lapsia tulee vastaan. Tämänkään oppimiseen ei mennyt kuin vuosi. Mahtavaa!

Jostain muistan lukeneeni, että koira hiukan aikuistuu juoksujen jälkeen. Murehdin tuossa jokin aika sitten, että muuttuuko koiran käytös jopa niin radikaalisti että siitä tulee aivan tylsä möllykkä. Ei kai sentään. Aikansa kutakin, näin kai se vain on.

Pirpana 8 vko

Turkin kasvattanut paksukainen 1 v.

Koira, joka söi kengän

Voi herranjestas. Aino oli päättänyt viihdyttää itseään uusien korkokenkieni parissa. Yksikään kenkä ei ole tätä ennen joutunut shelttihyökkäyksen kohteeksi. Tämä päivä muistetaan.

Koirapuistossakin tapahtui tänään kummia. Paikalla oli kuusi kiinanharjakoiraa, jotka vaikuttivat ensialkuun sopivilta leikkikavereilta. Aitauksessa uroskoirat osoittivat välitöntä kiinnostusta Ainon siveyden häpäisyyn ja tästäkös saman seurueen mustasukkaiset nartut vimmastuivat. Ainon yrittäessä leikkiä poikien kanssa, tulivat nartut oitis väliin ja tekivät selväksi lauman hierarkian. Että se niistä viattomista leikeistä. Omistajat eivät (tietenkään) laittaneet tikkua ristiin vihaisten koiriensa rauhoittamiseksi.

Lopuksi vielä kuvapari, näin se tapahtui:

Koira, joka oli hiukan sekaisin

Apua. En tiedä johtuuko Ainon tolkuton energisyys tuosta Jahti ja Vahti-ruoasta vai persoonan muutoksesta, mutta hiukan mielenkiintoista se kuitenkin on. Naksutin palasi käyttöön kesäisen tauon jälkeen. Tässä vaiheessa pitäisi kyllä kysyä, miksi ihmeessä annoimme Ainon kasvaa ”pellossa” koko kesän. Eihän tuo koira tyhmä ole. Päinvastoin. Varmasti sekin tajusi, että kuri on hiukan heltynyt.

Ongelmana on siis jonkinasteinen vahtiminen. Aino murisee/haukkuu oudoille äänille, yrittää hyökätä lähes kaikkien vastaantulevien ihmisten lahkeisiin ja ryntää tervehtimään kaikkia koiria lenkillä. Otin itse, koiran käytöksestä suivaantuneena uuden käytännön lenkillä. Koiria ei tervehditä. Ainohan veti pultit tästäkin. Ulina ja kitinä, kun hän ei päässyt rynnimään koirien perään. Jotain seuraamisen ja sivulla kävelemisen tapaista olen yrittänyt, mutta koira ei innostu. Makupalat ovat totaalisen out, kun koira tulee vastaan.

Nyt ovat hyvät neuvot tarpeen. Vinkkejä saa laittaa.

Toinen asia miten olen miettinyt (kannattaakohan kaikkia juttuja ajatella ja analysoida niin paljon? Ei varmaan.) on narttukoirien nylkyttäminen. Koirahan saattaa nylkyttää, koska se yrittää alistaa toista. En ole koskaan nähnyt narttukoiran nylkyttävän. Olen aina mieltänyt tämän uroksien mahdolliseksi ominaisuudeksi. Kuitenkin, Aino saattaa välillä ikään kuin kiivetä jalan päälle. Samanlaista käytöstä olen tavannut myös vanhempieni mäyräkoiralla joskus nuoruuden uhossaan. Koira teki täsmälleen samanlailla, paitsi että alkoi kiipeämisen jälkeen jyystää jalkaa. Ei kai meillä ole johtajuusongelmaa vai kuvittelenko vain?

Sadepäivän tuliaisia

Tervakosken kv takana. Tulipahan käytyä. Eh:n piti taas tyytyä, mutta minkäs teet, kun koiralla on yhtä vähän karvaa kuin puolen vuoden ikäisellä pennulla.

Monica Mattfolk sepusti arvostelun ruotsiksi, joten emme ole vielä ihan perillä siitä mitä kaikkea koirasta on ylipäätänsä sanottu. Mattfolk kehui kilpailuluokassa Ainoa, kun tämä seisoi niin tomerasti paikallaan. Kuitenkin jostain syystä, hän kuitenkin pudotti Ainon, joten sijoituksille ei ollut mahdollisuuksia.

Koirasta huomaa ettei se ole vielä valmis. Kehässä kävely meni päin mäntyä: vuoron perään laukkaa, ravia ja ruoan imurointia nurmikolta. Ei näin. Ennen omaa arvostelua Aino ehti vielä hermostua muutaman rähisevän hurtan takia, joten keskittyminen oli sitten siinä. Vähän tässä jo toivoisi, että ne juoksut tulisivat, ja pian.

Paino sentään taitaa olla jo kohdallaan. Kylkiluut tuntuvat vielä, vaikka massaa on tullut pari kiloa lisää. Harmi, että aina on jokin pielessä tuomareiden mielestä. Seuraavan kerran Aino heitetään kehään vuoden 2011 puolella.

Bald and the beautiful

Täällä ollaan kaljuja. Ainolla on megaluokan karvanlähtö ja muutenkin neiti käyttäytyy kuin takapuoleen ammuttu karhu. Ei tässä mitään, Tervakosken kv-näyttely nyt vaan sattuu olemaan kahden viikon päästä. Kädet ilmaan ja riemuhuutoja, sillä hyvällä onnella koiran juoksut ehtivät vielä napsahtaa päälle ennen näyttelyä.
Ilouutisia on kuitenkin myös kerrottavana, sillä Aino uskaltautui mökillä ihan omakätisesti uimaan! Olihan siinä hieman maanittelun makua ilmassa, kun tyttö lopulta kahlasi veteen ”pelastamaan” mammaa. Sheltin lihaksilla ei Aino saanut ketään raahattua rantaan, mutta ensikertalaisen yritys, oli kaikenkaikkiaan aika herttainen. Uudestaan ei koiraa enää saanutkaan houkuteltua veteen. Virheistä oppii näköjään hölmömpikin :)

Bongasimme kesän ensimmäisen punkin Ainon korvasta mökkireissulla. Ei hyvä. Onneksi ötökkä ei ollut ehtinyt imutella kovin kauaa.

Ainon läskikuurista sen verran, että vaihdoimme nappulamerkkiä Royal Caninista Jahti&Vahtiin. Uudessa ruoassa on 24% rasvaa, joten ehkä tästä saisi sitä massaa vähän lisää. Ainon kanssa liikutaan kuitenkin suhteellisen paljon, joten ruoan energiapitoisuus saa olla korkeampi. Katsotaan jääkö tuosta sitten jotain niiden kuuluisien kylkiluiden päälle.

Pari viikkoa on vielä lomaa jäljellä ja sitten alkaa opiskelut ja ah-niin-ihana arki.