EH ja ketutus

Käväisimme tänään Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksen kesänäyttelyssä. Tuomarina toimi tiukkaakin tiukempi virolainen Maret Kärdi, joka ei armoa antanut jakaessaan vain muutaman vaaleanpunaisen nauhan onnekkaille kilpakumppaneille. Kritiikkiä tuli Ainon osalta niin liikkumisen kuin kulmaustenkin kohdalla. Kiitosta tuomarille kuitenkin äärimmäisen tarkasta arvostelusta ja siitä, että hän tosissaan otti huomioon kaikki pienimmät arvosteluun vaikuttavat tekijät. Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin: plussaa tuli taitavasta esittämisestä (naiselle miesesittäjä ;)), ”ainutlaatuisesta karvapeitteestä” ja luonteesta.

Yllättäen törmäsimme Ainon siskon Matildan omistajaan, joka antoi meille hiukan vinkkejä ja ohjeita koiran esittämiseen. Aino oli kuulemma muuten samannäköinen kuin siskonsa, mutta hieman rauhallisempi ja isompi. Tuomarihan mittasi Ainon säkäkorkeudeksi tasan 37 cm. Malli voisi lopettaa sen kasvamisen tai muuten tyttö joutuu ”katkaisuhoitoon”.

Kävimme viikko takaperin moikkaamassa Ainon kasvattajaa Ojakkalassa. Aino paineli portista sisään kuin vanhasta muistista ainakin. Tarjan perässähän tuo neitonen tuntui viihtyvän ja etenkin, jos mentiin keittiön puolelle. Alkoi heti reissumme jälkeen tehdä mieli ottaa lisää shelttejä, kun ovat nuo kyllä sellaisia persoonia. Välillä tosin vähän idiootteja, mutta ehkä siinä se viehätys piileekin.
Starttaamme viikon päästä Tampereen erikoisnäyttelyyn, jonne on ilmoittautunut 186 shelttiä. Siellä varmaan riittää monennäköistä ja kokoista eli eiköhän tuo yksi pöhkö sekaan mahdu.

Tavoite saavutettu!

Tämä päivä on hyvä päivä. Saimme molemmat iloisia uutisia opiskelurintamalta, sillä meidät molemmat on hyväksytty Tampereen yliopistoon. Tuomo pääsi lukemaan kunnallisoikeutta ja minä tiedotusoppia. Tulevaisuudessa siintää ainakin viiden vuoden opiskelurintama sekä täydellinen tamperelaistuminen.

Laihimus maximus

Aino on ollut viime päivät äärimmäisen yliaktiivinen. Epäilen kyllä, että ruokamäärällä on jotain tekemistä asian kanssa. Parastahan on, että tuota aktiivisuutta ei kauheasti pääse purkamaan kun ulkona on vielä kymmenen aikaan illallakin 25 astetta lämmintä. Olemme tyytyneet pelamaan jalkapalloa pihalla ja Ainosta on tämän lomassa kehittynyt aikamoinen maalivahti. Kylkiluut sekä selkäranka tuntuvat Ainolla kyllä aika terävinä edelleen, mutta eiköhän tuo paino tuosta kohoa vähitellen.

Parin viikon päästä on Helsingin Tuomarinkartanon näyttely, jota odottelemme jo innolla. Etenkin tuon Forssan upean, mutta samalla myöskin turhauttavan EH:n vuoksi. Ensimmäiset näyttelyt ovat olleet todella miellyttäviä kokemuksia. Mielikuva töykeistä ja kilpailuhenkisistä koiranomistajista on muuttunut, kun on itse käynyt paikan päällä kisaamassa. Valitettavasti on tullut kyllä törmättyä myös niihin vähemmän mukaviin omistajiin, jotka ottavat kilpailun niin tosissaan, että puolet ajasta menee siihen "Turren" höykyttämiseen ja äänikin kohoaa tässä samassa yli sallitun desibelirajan. Forssassa kurtistelin kulmiani erään sheltinomistajan ärjyessä koiralleen kehässä. Sheltti-rukka näytti siltä, että kaikki luut on syöty ja turpaan on tullut jo usemman kerran aamun aikana. Mutta kuitenkin, pääasiassa ihmiset ovat auttavaisia ja mukavia. Ehkä kasvoista paistaa se kuuluisa aloittelijan hämmennys ja hermostuneisuus, että konkarit tuntevat velvollisuudekseen hieman "neuvoa", ettei mene sormi ihan kokonaan suuhun.

ERI:n arvoinen kultakimpale

Kotiuduimme juuri Forssan näyttelyhuumasta. Aino sai laatuarvostelussa EH:n, vaikka olikin ERI:n arvoinen. Valitettavasti tuomari  Irina Poletaeva ei voinut antaa vaaleanpunaista nauhaa, sillä hän suorastaan järkyttyi Ainon laihuudesta. Avustavana tuomarina toiminut  Rune Fagerström tuli vielä sanomaan juniorkehän päätyttyä, että tässä on koira, joka on oikea kultakimpale kunhan paino saadaan vain kohdilleen. Tuomarit pitivät Ainosta kovasti heti ensi silmäyksellä, mutta pöydällä Poletaeva totesi, että ERI olisi tullut, jos painoa olisi enemmän. Että hieno juttu.

Olemme kuitenkin suhteellisen tyytyväisiä arvosteluun, Aino sijoittui juniornarttujen neljänneksi, mikä on hyvä tulos kun narttuja oli kaiken kaikkiaan seitsemän kappaletta. Eniten ottaa päähän tietenkin se, että  koirassa oli kaikki kohdallaan, paitsi paino. Kyllähän tuo harmittaa, mutta lohtua tuo kuitenkin se, että tuomarit pitivät Ainosta ja kehuivat tätä erittäin kauniiksi ja tasapainoiseksi vielä kehän päätyttyäkin.

Nyt alkoi siis lihotuskuuri. Ennennäkemätöntä, sillä Ainohan oli koko pentuaikansa hiukan ylipainoinen. Olen myöskin luopunut toivosta, että Ainon oikea korva kuin ihmeen kaupalla asettuisi aloilleen. Siinä vaiheessa kun selittelin miehelleni Ainon korvan nousevan pystyyn hormonaalisten tekijöiden johdosta, tajusin että nyt taitaa olla hiukan liikaa toivoa ilmassa. Puolipystykorvainen-sheltti näyttää kuitenkin äipän ja iskän mielestä maailman hienoimmalta kultakimpaleelta :)

Kauneuskilpailuja, loputonta puunausta ja muutama uintiliike

Näyttelyt saavat jatkoa huomenna Forssan kaikkien rotujen näyttelyssä. Ensimmäiset viralliset ja juniorluokka, ei varmaan tarvitse kysyä jännittääkö. Pesimme Ainon tänään ensimmmäistä kertaa shampoolla, jonka valitsimme eläinkaupasta miljoonan vuoden pohdinnan jälkeen. Myyjästä ei paljon ollut apua, kun hän ei edes tiennyt minkälainen koira on shetlanninlammaskoira. Hädissäni luin luetteloa eri shampoista ja hoitoaineista ja lopulta saimme kuin saimmekin valittua joukosta "esittelytekstin" perusteella sopivimman. Mömmö tuoksuikin vielä tosi hyvältä, niin eihän se voi silloin huonoa olla!

Joku varmaan taivastelee jo, mitä väliä jollain shampoolla on. Uskon kuitenkin tuotemainontaan (sekä kauhutarinoihin) sen verran, etten halua pestä shelttiä samalla shampoolla kuin silkkiterrieriä. Rasvainen ja superkiiltävä turkki näyttelyä edeltävänä iltana, ei kiitos.

Tähän samaan syssyyn voisi vielä muutaman sanan kirjoittaa Juhannuksesta. Ainon ensimmäiset uintikokemukset eivät ole olleet kovinkaan hedelmällisiä. Ensimmäisen kerran Ainon pääsi uimaan kun järvessä oli vielä jäät. Toinen kerta oli nyt Juhannuksena, kun neiti tippui laiturilta eikä osannut uida. Ehdimme jo huokailla, että uimakouluun joudumme menemään. Isännän avustuksella saimme Ainon houkuteltua veteen. Ehkä siinä oli jopa hiukan pakottamisen makua, mutta kyllähän tuo tyttö sitten pääsi muutaman uintiliikkeen näyttämään.