Hippulat vinkumaan

Aino pääsi eilen peuhaamaan shetlanninlammaskoira Prissen kanssa. Vietimme koko päivän eilen yliopistolla, joten oli mukavaa lähteä seuraamaan koirien meuhkaamista ja tapaamaan tuttuja. Aino oli illalla niin poikki, että meni suoraan koppaan lötköttämään ulko-oven mentyä kiinni. Kuvasatoa illasta on hiukan huonosti, koska kaksi mallia eivät suostuneet poseeraamaan kameralle. Neidit ovat myös niin nopeita liikkeissään, ettei pokkarini pysynyt heidän touhuissaan mukana.

Kiitos Kaisalle ja Jussille mukavasta illasta!
 

Alistamisen makua

Taisi tulla luovutusvoitto

Ongelmia paratiisissa

Olenkohan ainut ihminen, joka saa oikeasti harmaita hiuksia bloggerin käytöstä. Lähes joka kerta, kun kirjoitan jonkun tekstin kohtaan ylitsepääsemättömän ongelman. Uusin pulma syntyi tänä aamuna, kun tajusin blogia tarkastellessani, että juuri lisätty tykkäys-nappi on hävinnyt. Mitä ihmettä! Toinen hiuksia nostattava kokemus bloggerin parissa tapahtui eilen, kun yritin lisätä henkilökohtaiseen blogiini kuvia. Kuvat olivat tekstinkirjoitusvaiheessa sikin sokin, mutta esikatselussa kuvat olivat haluamallani tavalla rivissä kuin köyhän talon porsaat. Myönnän, että en ole tietotekniikan ihmelapsi, mutta asioiden ei pitäisi olla näin vaikeita. Bloggerin käyttäminen alkaa olla hyvin lähellä rakettitiedettä, kun tekstin luomiseen tarvitaan spesialisteja.

Tarkennuksena siis, jos blogi on jossain määrin kiinnostava, niin tykätä voi sivupalkin nappulasta.

Nyt saa tykätä

Blogikirjoituksista voi nyt tykätä facebookissa. Pyysin webmasteria lisäämään tykkäys-napin, joten jos teksti ei kirvoita kyyneliin niin klikatkaa rohkeasti.  

Jouduin eilen käymään lääkärissä, kun flunssani ei ota laantuakseen. Terveystalosta sain kasan reseptejä ja kehotuksen ottaa rauhallisesti. Parin viikon kuumeilun jälkeen kunto ei ole kummoinen ja alan saamaan pian kalapaliikin kaikista luentopäiväkirjoista ja tulevista tenteistä.  Vero-oikeuden ja oikeuslähdeteorian opiskelu ei ole oikein maistunut viime aikoina. Se, että lääkäri pelottelee keuhkokuumeella, ei kohenna kuntoani yhtään. Eniten kuitenkin harmittaa, että en pääse ulkoilemaan koiran kanssa.  Huomenna olisi myös Tampereen seudun shelttiväen järjestämät näyttelytreenit, joihin emme tietenkään voi osallistua sairasteluni takia. 

Kokeilin tänään taas Ainon kanssa edellisessä postauksessa esiteltyä temppua. Ainon täytyy siis tuoda kahden lelun joukosta pallo. Näin aluksi ajattelin opettaa ainoastaan pallon tuomista. Tämän jälkeen siirryn toiseen leluun, jonka nimen opittuaan testaan, pystyykö Aino erottamaan leluja toisistaan. Kuulostaa hiukan typerältä, myönnetään, mutta koira väsyy melko nopeasti ja uskon tämän olevan hyvää treeniä malttamattomalle koiralle. Samalla tulee harjoiteltua tavaroiden tuontia ja paikallaoloa. Mainittakoon vielä, että en heitä Ainolle palloa, vaan ainoastaan vien sen eri paikkoihin. Koira hakee pallon kun saa siihen luvan. Huomasin, että koira keskittyi paremmin, kun toimin itse todella rauhallisesti. Normaalisti pelkkä pallon näkeminen nostattaa kierrokset sen verran korkeiksi, että koiran toiminta on melko kaaoottista. Pahimmassa tapauksessa Aino vouhkaa niin paljon, että alkaa haukkua jolloin myös leikki loppuu aika nopeasti.

Ihmisen paras ystävä

Maanantaina 7.3 Yle TV1 esitti dokumentin ”Koiran salainen elämä.”  Tänään sain vihdoinkin aikaiseksi katsoa kyseisen ohjelman ja innostuin testaamaan muutamaa temppua Ainolla.

Dokumentissa kehutaan koiran viestinnällisiä kykyjä ja ominaisuuksia toimia yhteistyössä ihmisen kanssa. Tutkijat olivat testanneet yksinkertaisilla kokeilla, miten esimerkiksi simpanssit ja koirat reagoivat ihmisen ilmeisiin ja ruumiinkieleen. Jos piilotamme herkkupalan esimerkiksi kupin alle ja osoitamme tätä sormellamme, koirat olettavat kupissa olevan jotain. Tässähän ei tietenkään sinänsä ole mitään ihmeellistä. Mielenkiintoista on kuitenkin se, etteivät simpanssit tajua osoittamisen tarkoittavan herkkua kupin alla. Suorastaan huokaisin helpotuksesta, kun kokeilin samaa Ainon kanssa ja koira tajusi mitä ajatuksella hain. 

Mediassa on ollut jonkun verran esillä bordercollie Betsy, jonka väitetään olevan yksi maailman fiksuimmista koirista. Olin jo aikaisemmin nähnyt juttuja ihmeellisestä Betsystä, joten koiran esiintyminen dokumentissa ei ollut yllätys. Koiran ajatuksenjuoksua on äärimmäisen kiintoisaa seurata. Betsy osaa yli 300 eri käskyä ja pystyy noukkimaan erilaisten esineiden joukosta pyydetyn lelun. Uskomatonta. Keskiverto koira osaa noin 15 käskyä. Parasta on se, että tämä niin sanottu ihmekoira pystyy myös tunnistamaan esineen valokuvasta ja yhdistämään sen todelliseen esineeseen.  Tämä vastaa ihmislapsen kehitysprosessissa vaihetta, jossa lapsi pystyy irrottamaan esineen idean varsinaisesta esineestä. Hiukan tarkennettuna siis esine alkaa edustaa jotain itselleen ulkopuolista asiaa, mielikuvaa. Myöhemmin esine muuttuu kuvaksi ja sanaksi.  Älyllisesti koira on siis noin 2-vuotiaan lapsen tasolla.

Dokumentin jälkeen päätin kokeilla, pystyykö oma koiramme tuomaan kahden lelun joukosta pyydettäessä oikean. Eihän se oikein onnistunut. Ensinnäkin Ainolla on äärimmäisen lyhyt pinna. Toiseksi Aino rakastaa niin paljon juustoa, että se ei pystynyt keskittymään muuhun kuin mahdolliseen palkintoon. Muutaman kerran koira toi pallon, mutta voi olla, että tämä oli pelkkää moukan tuuria. Ajattelin vetreyttää Ainon aivolihaksia ja jatkaa harjoittelua. Shetlantilaisemme ei kuitenkaan omaksu asioita yhtä nopeasti kuin ihmekoira Betsy, mutta sitkeällä harjoittelulla Aino oppii ehkä vielä tuomaan sen pallon muutamien lelujen joukosta.

Ohjelma on nähtävissä Yle areenalla.

Something old something new

Inspiroiduin viime kesänä ottamistani kuvista ja päätin vähän uudistaa blogin ulkoasua. Koska kevät ja kesä lähestyvät kovaa vauhtia, ainakin minun mielessäni, musta vaihtui vaaleampaan sävyyn. Eihän blogi vieläkään mikään varsinainen väripilkku ole, mutta harmonisempi kuin entinen.

Tässä kuvatulvaa viime kesältä:

Wind of change

Lady in pink

Vanhempien kotipihaan ilmeistyi pieni vieras

Heinähattu

Ei haukku haavaa tee, ellei halol' päähän lyö

Tämä emäntä on jo kolmatta päivää kuumeen kourissa. Varsinainen flunssa on kestänyt jo pari viikkoa. Alan jo elätellä toiveita siitä, jos jossain vaiheessa pääsisin nauttimaan tuosta ihanasta kevätsäästä. Koiran ulkoiluttaminen on langennut mieheni niskoille, kun olen itse maannut vain vällyjen alla.

Ainosta lähtee isoina tuppoina karvaa. Loistavaa. En edes tiennyt, että koirasta voi lähteä noin paljon karvaa. Viime viikonloppuna kävimme vanhempieni luona tartuttamassa flunssaa ja isäni huomautti Ainon näyttävän hiukan kummalliselta. Niin, sitä se karvojen lähteminen teettää. 

Huomasin äsken, että toukokuun alussa järjestettävään Tampereen kv näyttelyyn on pian ilmoittautuminen. Tuomari on norjalainen Helge Lie, josta meillä ei ole valitettavasti mitään kokemuksia. Mikäli joku tietää kyseisestä tuomarista jotain mukavaa, niin minulle voi laittaa viestiä.  Messukeskuksen koiranäyttelyn jälkeen hiukan epäilyttää viedä koiraa näin isoihin tapahtumiin. Uudet näyttelysäännöt ovat varsin mielenkiintoiset. Itseäni hiukan pelottaa, jos ihmiset tuovat sairaita koiria näyttelyyn, kun ilmoittautumismaksua ei saa enää takaisin mikäli koira tai omistaja sairastuu.

Kunhan saan selätettyä tämän flunssan, niin suunnitelmissa on lähteä talvitauon jälkeen kunnon juoksulenkille. Parastahan on, että voimme ottaa Ainon mukaan. Saa nähdä meneekö homma ihan pipariksi, kun Ainolla on kuitenkin pahoja taipumuksia haukkua ja ryntäillä koirien perään. Pääseepähän taas hokemaan, ettei meidän koira ole vaarallinen, vaikka se ehkä näyttääkin siltä.