maanantai 27. syyskuuta 2010

Mainio matami

Meidän koira on päällekäyvä narttu. Oikeasti. Koirapuistossa se pistää isommatkin ruotuun. Hormonimyrkyissä ähräävät sulhasehdokkaat saavat turpaan, jos ne yrittävät nylkyttää. Aino puri kolmen kuukauden ikäistä jättikoiraa korvasta. Kiva juttu. Ei meidän koira ole aggressiivinen, se vaan leikkii!


Onnistuipa muuten aivan loistavasti yksi kultaisennoutajan ohitus muutama päivä sitten. Sain vedettyä koiran sivuun ja se jopa istui, kun satakiloinen kultsu käveli meidän ohi. Tai no nousihan se takapuoli hetkeksi, mutta Aino tajusi pian, että äitiä ottaa kohta päähän. Ja niin koira istui pelkästä katseesta. Palkinnoksi Aino sai sitten haistella toista koiraa. Koiran aivoilla järkeiltynä minä taisin hävitä tämän ottelun 1-0.

Eilen tapahtui koulutuksen saralla jälleen käänne. Yllätysmomentti. Olimme ulkoilemassa läheisellä laskettelurinteellä. Aino makasi mallina heinien seassa, kun tajusi yhtäkkiä, että ”jumalauta, tuoltahan tulee ihmisiä”, ja niin koira lähti pinkomaan vaakasuoraa rinnettä alas noin 60 km tuntivauhtia. Ärjäisimme siihen perus perkeleet ja koira pysähtyi. Pysähtyi, ja tuli luokse. 

Lempeät koulutusmetodit, kyllä kiitos!

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Herkistelyä

Vesisade on kyllä ihanaa. Ja kura. Ja syksy. Aino on yhdistänyt pienessä päässään sisääntulon ja pesemisen toisiinsa. Aina kun tulemme sisään, niin koira yrittää luikahtaa makuuhuoneen sängyn taakse, ettei vaan joudu pesulle. Mikä logiikka!

Koirahan täytti vuoden viime viikolla. Tuntuu siltä, että Aino olisi ollut meillä aina.
Edellä mainittuun lauseeseen ei siis sisältynyt huokauksia tai kulmien kurtistelua. Kaikessa autenttisuudessaan on todella hassua, että meillä on ollut tosiaan koira vasta vuoden, mutta hädin tuskin edes muistan aikaa ennen Ainoa. Muistan kyllä sen, kun tuo penikka tuli meille. Ensimmäiseksi koira käveli olohuoneeseen, kumartui paksun karvamaton luokse ja alkoi vääntämään sitä itseään. Että tervetuloa vaan. Meni monta viikkoa ennen kuin saimme nukutuksi koko yön putkeen, ilman että koira olisi vinkunut meitä hereille. Ihanaa.  Ja parastahan oli, kun lähdin joskus keskellä yötä vessaan ja törmäsin matkalla konkreettisiin miinoihin lattialla. Kyllä minä taisin jossain vaiheessa manailla, mihin me oikein olemme ryhtyneet. Myönnettäköön.

Omasta mielestäni Ainolla meni suhteellisen kauan ennen kuin se alkoi ottamaan meihin kontaktia. Tarkoitan kontaktilla sellaista elokuvamaista tilannetta, jossa koira ja omistaja katsovat toisiinsa ja heidän välillään vallitsee ikään kuin jokin yhteys. Mietin jopa kerran, onko tuossa eläimessä jokin vika, kun se ei edes häntäänsä heiluta.

Eihän Aino vieläkään mikään elokuvien Lassie ole. Ei varmasti palaisi kotiin, jos se eksyisi metsään. Mutta kuitenkin, koirassamme on havaittavissa piirteitä, joista sen tunnistaa juuri meidän koiraksi. Aino on laiska ja possumainen, mutta  silloin kun me olemme aktiivisia, niin silloin on myös koira. Hassua. Parhaimpia ovat ne hetket, jolloin Aino tulee häntä huiskien ja silmät tuikkien luokse, päästää jonkun hölmöistä äänistään ja pyytää rapsutuksia.  Noissa hetkissä on ehkä jonkinlainen yhteys, samoin kuin silloin kuin jokin naurettavan helppo lenkkeilijän ohitus onnistuu venkoilematta. Silloin tietää, että jotain on tehnyt tämä ystävän kanssa oikein.

Alla: kuin kaksi marjaa.


maanantai 13. syyskuuta 2010

Ylienerginen monsteri

Uusilta shelttihyökkäyksiltä on vältytty. Melkein henkeä pidätellen joutuu tulemaan kotiin, kun ei tiedä mitä tuo koira on taas keksinyt. Pieni epäilys kuitenkin tuli tuota Jahtia & Vahtia kohtaan. Ehkä ruoan energiamäärä on loppujen lopuksi liian suuri. Olemme antaneet viikon verran sekaisin edellä mainittua ruokaa ja Eukanuban nappuloita. Ja johan on koira rauhoittunut!

Torstaina monsterimme täyttää vuoden. Nakkikakkua à la mama tarjolla päivänsankarille.

torstai 2. syyskuuta 2010

Koira, joka söi kengän

Voi herranjestas. Aino oli päättänyt viihdyttää itseään uusien korkokenkieni parissa. Yksikään kenkä ei ole tätä ennen joutunut shelttihyökkäyksen kohteeksi. Tämä päivä muistetaan.

Koirapuistossakin tapahtui tänään kummia. Paikalla oli kuusi kiinanharjakoiraa, jotka vaikuttivat ensialkuun sopivilta leikkikavereilta. Aitauksessa uroskoirat osoittivat välitöntä kiinnostusta Ainon siveyden häpäisyyn ja tästäkös saman seurueen mustasukkaiset nartut vimmastuivat. Ainon yrittäessä leikkiä poikien kanssa, tulivat nartut oitis väliin ja tekivät selväksi lauman hierarkian. Että se niistä viattomista leikeistä. Omistajat eivät (tietenkään) laittaneet tikkua ristiin vihaisten koiriensa rauhoittamiseksi.

Lopuksi vielä kuvapari, näin se tapahtui: