Meidän koira on päällekäyvä narttu. Oikeasti. Koirapuistossa se pistää isommatkin ruotuun. Hormonimyrkyissä ähräävät sulhasehdokkaat saavat turpaan, jos ne yrittävät nylkyttää. Aino puri kolmen kuukauden ikäistä jättikoiraa korvasta. Kiva juttu. Ei meidän koira ole aggressiivinen, se vaan leikkii!
Onnistuipa muuten aivan loistavasti yksi kultaisennoutajan ohitus muutama päivä sitten. Sain vedettyä koiran sivuun ja se jopa istui, kun satakiloinen kultsu käveli meidän ohi. Tai no nousihan se takapuoli hetkeksi, mutta Aino tajusi pian, että äitiä ottaa kohta päähän. Ja niin koira istui pelkästä katseesta. Palkinnoksi Aino sai sitten haistella toista koiraa. Koiran aivoilla järkeiltynä minä taisin hävitä tämän ottelun 1-0.
Eilen tapahtui koulutuksen saralla jälleen käänne. Yllätysmomentti. Olimme ulkoilemassa läheisellä laskettelurinteellä. Aino makasi mallina heinien seassa, kun tajusi yhtäkkiä, että ”jumalauta, tuoltahan tulee ihmisiä”, ja niin koira lähti pinkomaan vaakasuoraa rinnettä alas noin 60 km tuntivauhtia. Ärjäisimme siihen perus perkeleet ja koira pysähtyi. Pysähtyi, ja tuli luokse.
Lempeät koulutusmetodit, kyllä kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos ja kumarrus kommentistasi. :)