Paluu arkeen

Nyt on häämatka vietetty ja Ainokin on päässyt takaisin Tampereelle. Lomamme vierähti lämpimissä tunnelmissa Dominikaanisessa tasavallassa, jossa aurinko paistoi koko kahden viikon ajan. Täytyy kyllä myöntää, että olihan meillä molemmilla Ainoa jo ikävä, joten ihan mukava oli palata Suomeen.

Aino oli häämatkamme ajan Tuomon äidin luona, Berthan kovassa koulutuksessa. Molemmat koirat ovat onneksi tulleet pennusta asti hyvin juttuun, joten tuo kaksi viikkoa vierähti ilmeisesti oikein mukavissa merkeissä. Olimme jopa hieman hämmästyneitä, kun ajattelimme, josko koirat olisivat aivan leipiintyneitä toisiinsa mutta vielä mitä! Aino tuli toki tervehtimään meitä kun tulimme hakemaan neitiä. Tosin tervehdys oli ikään kuin olisimme kaupassa käyneet. Bertha oli ilmeisesti kiinnostavampi kuin kahden viikon erossaolo omistajista.

Aino on alkanut jostain syystä rähjäämään vastaan tuleville koirille. Joskus myös ihmisille. Tätä tapahtui siis jo joulun aikoihin, joten sinänsä tämä ei ole uusi ongelma. Koirien ohittaminen on todella haastavaa, sillä jos Aino ei pääse haistelemaan niin alkaa rähinä. Mitä isompi koira, sitä kovempi mölinä.  Olemme nyt yrittäneet opettaa Ainoa tulemaan sivulle, josta sitten luvan kanssa pääsee haistelemaan vastaan tulevaa hurttaa. Hienointa tässä on se, ettei kenelläkään koiran ulkoiluttajalla ole aikaa jäädä odottamaan sen verran, että Aino ehtisi tervehtimään hallitusti. Eilen eräs mieshenkilö luultavasti luuli koiraamme aggressiiviseksi ja lähti pää kolmantena jalkana pakoon, kun kysyimme voisiko tulla tervehtimään. Tuomo käski Ainon sivulle ja ihme kyllä neiti totteli, vaikka oli äärimmäisen kiihtyneessä tilassa. Sitten kun tiedustelimme, josko nyt voisi tulla sanomaan hei, lähti ukko sanaakaan sanomatta tiehensä. Kiitos tästä vertaistuesta! Kaiken kukkuraksi, Aino alkoi vielä rähjätä, kun toinen koira yhtäkkiä lähti liikkeelle. Ei mennyt ihan putkeen tämä koulutussessio.

Katsotaan, jos saisimme keväällä ilmoittauduttua agilityn alkeiskurssille. Näyttelyaikataulua emme ole vielä ehtineet suunnitella, mutta eiköhän sitä johonkin päin Suomea suunnata jossain vaiheessa.

Yhden illan sylikoira

Vuosi vaihtui rauhallisissa tunnelmissa kotona löhöillen. Sen verran mainittakoon meistä omistajista, että menimme vuoden vaihteessa naimisiin, joten meitä saa haukkua rouvaksi ja herraksi tästä eteenpäin. Aino pääse naimisiinmenon kunniaksi kahdeksi viikoksi hoitoon Tuomon äidin huomaan, kun me suuntaamme Karibian lämpöön. Aino saa onneksi koiraseuraa lomamme ajan, kun Bertha huolehtii vauvamme hyvinvoinnista. Ikää tällä kultaisellanoutajalla on 16 kuukautta, joten tytöt ovat käytännössä samanikäisiä. Toivottavasti koirat eivät keksi tuhmuuksia, kun ne jäävät keskenään. 

Vuoden vaihtuminen meni suhteellisen hyvin, vaikka Aino oli hermostunut ilotulitteista. Normaalisti koira ei viihdy sylissä, mutta eilen Aino nukkui ja kiehnäsi reidessä kiinni. Emme viitsineet jättää Ainoa yksin, kun koira säpsähteli sisällä paukkumista, joten löhösimme lähes koko illan sohvalla television, viinin ja jazzin voimin. Ainokin rauhoittui illan kuluessa, kun otimme rennosti. Tänään koira ei reagoinut muutamiin paukahduksiin enää ulkona, mutta haukkui sen sijaan leikkivät lapset. Arvattavissa oli, että Aino reagoi ilotulitteisiin jossain määrin, mutta aika minimaalista harmia tuosta aiheutui verrattuna moniin tuttavapiirin koiriin, jotka pelkäävät paukkuja todella paljon.

Mahtavaa uutta vuotta kaikille blogin lukijoille!