keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Herkistelyä

Vesisade on kyllä ihanaa. Ja kura. Ja syksy. Aino on yhdistänyt pienessä päässään sisääntulon ja pesemisen toisiinsa. Aina kun tulemme sisään, niin koira yrittää luikahtaa makuuhuoneen sängyn taakse, ettei vaan joudu pesulle. Mikä logiikka!

Koirahan täytti vuoden viime viikolla. Tuntuu siltä, että Aino olisi ollut meillä aina.
Edellä mainittuun lauseeseen ei siis sisältynyt huokauksia tai kulmien kurtistelua. Kaikessa autenttisuudessaan on todella hassua, että meillä on ollut tosiaan koira vasta vuoden, mutta hädin tuskin edes muistan aikaa ennen Ainoa. Muistan kyllä sen, kun tuo penikka tuli meille. Ensimmäiseksi koira käveli olohuoneeseen, kumartui paksun karvamaton luokse ja alkoi vääntämään sitä itseään. Että tervetuloa vaan. Meni monta viikkoa ennen kuin saimme nukutuksi koko yön putkeen, ilman että koira olisi vinkunut meitä hereille. Ihanaa.  Ja parastahan oli, kun lähdin joskus keskellä yötä vessaan ja törmäsin matkalla konkreettisiin miinoihin lattialla. Kyllä minä taisin jossain vaiheessa manailla, mihin me oikein olemme ryhtyneet. Myönnettäköön.

Omasta mielestäni Ainolla meni suhteellisen kauan ennen kuin se alkoi ottamaan meihin kontaktia. Tarkoitan kontaktilla sellaista elokuvamaista tilannetta, jossa koira ja omistaja katsovat toisiinsa ja heidän välillään vallitsee ikään kuin jokin yhteys. Mietin jopa kerran, onko tuossa eläimessä jokin vika, kun se ei edes häntäänsä heiluta.

Eihän Aino vieläkään mikään elokuvien Lassie ole. Ei varmasti palaisi kotiin, jos se eksyisi metsään. Mutta kuitenkin, koirassamme on havaittavissa piirteitä, joista sen tunnistaa juuri meidän koiraksi. Aino on laiska ja possumainen, mutta  silloin kun me olemme aktiivisia, niin silloin on myös koira. Hassua. Parhaimpia ovat ne hetket, jolloin Aino tulee häntä huiskien ja silmät tuikkien luokse, päästää jonkun hölmöistä äänistään ja pyytää rapsutuksia.  Noissa hetkissä on ehkä jonkinlainen yhteys, samoin kuin silloin kuin jokin naurettavan helppo lenkkeilijän ohitus onnistuu venkoilematta. Silloin tietää, että jotain on tehnyt tämä ystävän kanssa oikein.

Alla: kuin kaksi marjaa.


1 kommentti:

  1. Meillä on oma pikku shelttimme vasta 2,5 kuukautta ja eilen juuri pohdin ääneen, että millaista meillä oli kotona silloin ennen Nanaa. Vasta parista yhteisestä kuukaudesta huolimatta tuntuu juuri siltä, että Nanahan on ollut meillä aina enkä enää osaa kuvitella, millaista kotona olisi ilman pirpanaa. :)

    VastaaPoista

Kiitos ja kumarrus kommentistasi. :)