Mainio matami

Meidän koira on päällekäyvä narttu. Oikeasti. Koirapuistossa se pistää isommatkin ruotuun. Hormonimyrkyissä ähräävät sulhasehdokkaat saavat turpaan, jos ne yrittävät nylkyttää. Aino puri kolmen kuukauden ikäistä jättikoiraa korvasta. Kiva juttu. Ei meidän koira ole aggressiivinen, se vaan leikkii!

Onnistuipa muuten aivan loistavasti yksi kultaisennoutajan ohitus muutama päivä sitten. Sain vedettyä koiran sivuun ja se jopa istui, kun satakiloinen kultsu käveli meidän ohi. Tai no nousihan se takapuoli hetkeksi, mutta Aino tajusi pian, että äitiä ottaa kohta päähän. Ja niin koira istui pelkästä katseesta. Palkinnoksi Aino sai sitten haistella toista koiraa. Koiran aivoilla järkeiltynä minä taisin hävitä tämän ottelun 1-0.

Eilen tapahtui koulutuksen saralla jälleen käänne. Yllätysmomentti. Olimme ulkoilemassa läheisellä laskettelurinteellä. Aino makasi mallina heinien seassa, kun tajusi yhtäkkiä, että ”jumalauta, tuoltahan tulee ihmisiä”, ja niin koira lähti pinkomaan vaakasuoraa rinnettä alas noin 60 km tuntivauhtia. Ärjäisimme siihen perus perkeleet ja koira pysähtyi. Pysähtyi, ja tuli luokse. 

Lempeät koulutusmetodit, kyllä kiitos!

Herkistelyä

Vesisade on kyllä ihanaa. Ja kura. Ja syksy. Aino on yhdistänyt pienessä päässään sisääntulon ja pesemisen toisiinsa. Aina kun tulemme sisään, niin koira yrittää luikahtaa makuuhuoneen sängyn taakse, ettei vaan joudu pesulle. Mikä logiikka!

Koirahan täytti vuoden viime viikolla. Tuntuu siltä, että Aino olisi ollut meillä aina.

Edellä mainittuun lauseeseen ei siis sisältynyt huokauksia tai kulmien kurtistelua. Kaikessa autenttisuudessaan on todella hassua, että meillä on ollut tosiaan koira vasta vuoden, mutta hädin tuskin edes muistan aikaa ennen Ainoa. Muistan kyllä sen, kun tuo penikka tuli meille. Ensimmäiseksi koira käveli olohuoneeseen, kumartui paksun karvamaton luokse ja alkoi vääntämään sitä itseään. Että tervetuloa vaan. Meni monta viikkoa ennen kuin saimme nukutuksi koko yön putkeen, ilman että koira olisi vinkunut meitä hereille. Ihanaa.  Ja parastahan oli, kun lähdin joskus keskellä yötä vessaan ja törmäsin matkalla konkreettisiin miinoihin lattialla. Kyllä minä taisin jossain vaiheessa manailla, mihin me oikein olemme ryhtyneet. Myönnettäköön.

Omasta mielestäni Ainolla meni suhteellisen kauan ennen kuin se alkoi ottamaan meihin kontaktia. Tarkoitan kontaktilla sellaista elokuvamaista tilannetta, jossa koira ja omistaja katsovat toisiinsa ja heidän välillään vallitsee ikään kuin jokin yhteys. Mietin jopa kerran, onko tuossa eläimessä jokin vika, kun se ei edes häntäänsä heiluta.

Eihän Aino vieläkään mikään elokuvien Lassie ole. Ei varmasti palaisi kotiin, jos se eksyisi metsään. Mutta kuitenkin, koirassamme on havaittavissa piirteitä, joista sen tunnistaa juuri meidän koiraksi. Aino on laiska ja possumainen, mutta  silloin kun me olemme aktiivisia, niin silloin on myös koira. Hassua. Parhaimpia ovat ne hetket, jolloin Aino tulee häntä huiskien ja silmät tuikkien luokse, päästää jonkun hölmöistä äänistään ja pyytää rapsutuksia.  Noissa hetkissä on ehkä jonkinlainen yhteys, samoin kuin silloin kuin jokin naurettavan helppo lenkkeilijän ohitus onnistuu venkoilematta. Silloin tietää, että jotain on tehnyt tämä ystävän kanssa oikein.

Alla: kuin kaksi marjaa.

Ylienerginen monsteri

Uusilta shelttihyökkäyksiltä on vältytty. Melkein henkeä pidätellen joutuu tulemaan kotiin, kun ei tiedä mitä tuo koira on taas keksinyt. Pieni epäilys kuitenkin tuli tuota Jahtia & Vahtia kohtaan. Ehkä ruoan energiamäärä on loppujen lopuksi liian suuri. Olemme antaneet viikon verran sekaisin edellä mainittua ruokaa ja Eukanuban nappuloita. Ja johan on koira rauhoittunut!

Torstaina monsterimme täyttää vuoden. Nakkikakkua à la mama tarjolla päivänsankarille.

Koira, joka söi kengän

Voi herranjestas. Aino oli päättänyt viihdyttää itseään uusien korkokenkieni parissa. Yksikään kenkä ei ole tätä ennen joutunut shelttihyökkäyksen kohteeksi. Tämä päivä muistetaan.

Koirapuistossakin tapahtui tänään kummia. Paikalla oli kuusi kiinanharjakoiraa, jotka vaikuttivat ensialkuun sopivilta leikkikavereilta. Aitauksessa uroskoirat osoittivat välitöntä kiinnostusta Ainon siveyden häpäisyyn ja tästäkös saman seurueen mustasukkaiset nartut vimmastuivat. Ainon yrittäessä leikkiä poikien kanssa, tulivat nartut oitis väliin ja tekivät selväksi lauman hierarkian. Että se niistä viattomista leikeistä. Omistajat eivät (tietenkään) laittaneet tikkua ristiin vihaisten koiriensa rauhoittamiseksi.

Lopuksi vielä kuvapari, näin se tapahtui:

Koira, joka oli hiukan sekaisin

Apua. En tiedä johtuuko Ainon tolkuton energisyys tuosta Jahti ja Vahti-ruoasta vai persoonan muutoksesta, mutta hiukan mielenkiintoista se kuitenkin on. Naksutin palasi käyttöön kesäisen tauon jälkeen. Tässä vaiheessa pitäisi kyllä kysyä, miksi ihmeessä annoimme Ainon kasvaa ”pellossa” koko kesän. Eihän tuo koira tyhmä ole. Päinvastoin. Varmasti sekin tajusi, että kuri on hiukan heltynyt.

Ongelmana on siis jonkinasteinen vahtiminen. Aino murisee/haukkuu oudoille äänille, yrittää hyökätä lähes kaikkien vastaantulevien ihmisten lahkeisiin ja ryntää tervehtimään kaikkia koiria lenkillä. Otin itse, koiran käytöksestä suivaantuneena uuden käytännön lenkillä. Koiria ei tervehditä. Ainohan veti pultit tästäkin. Ulina ja kitinä, kun hän ei päässyt rynnimään koirien perään. Jotain seuraamisen ja sivulla kävelemisen tapaista olen yrittänyt, mutta koira ei innostu. Makupalat ovat totaalisen out, kun koira tulee vastaan.

Nyt ovat hyvät neuvot tarpeen. Vinkkejä saa laittaa.

Toinen asia miten olen miettinyt (kannattaakohan kaikkia juttuja ajatella ja analysoida niin paljon? Ei varmaan.) on narttukoirien nylkyttäminen. Koirahan saattaa nylkyttää, koska se yrittää alistaa toista. En ole koskaan nähnyt narttukoiran nylkyttävän. Olen aina mieltänyt tämän uroksien mahdolliseksi ominaisuudeksi. Kuitenkin, Aino saattaa välillä ikään kuin kiivetä jalan päälle. Samanlaista käytöstä olen tavannut myös vanhempieni mäyräkoiralla joskus nuoruuden uhossaan. Koira teki täsmälleen samanlailla, paitsi että alkoi kiipeämisen jälkeen jyystää jalkaa. Ei kai meillä ole johtajuusongelmaa vai kuvittelenko vain?

Sadepäivän tuliaisia

Tervakosken kv takana. Tulipahan käytyä. Eh:n piti taas tyytyä, mutta minkäs teet, kun koiralla on yhtä vähän karvaa kuin puolen vuoden ikäisellä pennulla.

Monica Mattfolk sepusti arvostelun ruotsiksi, joten emme ole vielä ihan perillä siitä mitä kaikkea koirasta on ylipäätänsä sanottu. Mattfolk kehui kilpailuluokassa Ainoa, kun tämä seisoi niin tomerasti paikallaan. Kuitenkin jostain syystä, hän kuitenkin pudotti Ainon, joten sijoituksille ei ollut mahdollisuuksia.

Koirasta huomaa ettei se ole vielä valmis. Kehässä kävely meni päin mäntyä: vuoron perään laukkaa, ravia ja ruoan imurointia nurmikolta. Ei näin. Ennen omaa arvostelua Aino ehti vielä hermostua muutaman rähisevän hurtan takia, joten keskittyminen oli sitten siinä. Vähän tässä jo toivoisi, että ne juoksut tulisivat, ja pian.

Paino sentään taitaa olla jo kohdallaan. Kylkiluut tuntuvat vielä, vaikka massaa on tullut pari kiloa lisää. Harmi, että aina on jokin pielessä tuomareiden mielestä. Seuraavan kerran Aino heitetään kehään vuoden 2011 puolella.

Bald and the beautiful

Täällä ollaan kaljuja. Ainolla on megaluokan karvanlähtö ja muutenkin neiti käyttäytyy kuin takapuoleen ammuttu karhu. Ei tässä mitään, Tervakosken kv-näyttely nyt vaan sattuu olemaan kahden viikon päästä. Kädet ilmaan ja riemuhuutoja, sillä hyvällä onnella koiran juoksut ehtivät vielä napsahtaa päälle ennen näyttelyä.
Ilouutisia on kuitenkin myös kerrottavana, sillä Aino uskaltautui mökillä ihan omakätisesti uimaan! Olihan siinä hieman maanittelun makua ilmassa, kun tyttö lopulta kahlasi veteen ”pelastamaan” mammaa. Sheltin lihaksilla ei Aino saanut ketään raahattua rantaan, mutta ensikertalaisen yritys, oli kaikenkaikkiaan aika herttainen. Uudestaan ei koiraa enää saanutkaan houkuteltua veteen. Virheistä oppii näköjään hölmömpikin :)

Bongasimme kesän ensimmäisen punkin Ainon korvasta mökkireissulla. Ei hyvä. Onneksi ötökkä ei ollut ehtinyt imutella kovin kauaa.

Ainon läskikuurista sen verran, että vaihdoimme nappulamerkkiä Royal Caninista Jahti&Vahtiin. Uudessa ruoassa on 24% rasvaa, joten ehkä tästä saisi sitä massaa vähän lisää. Ainon kanssa liikutaan kuitenkin suhteellisen paljon, joten ruoan energiapitoisuus saa olla korkeampi. Katsotaan jääkö tuosta sitten jotain niiden kuuluisien kylkiluiden päälle.

Pari viikkoa on vielä lomaa jäljellä ja sitten alkaa opiskelut ja ah-niin-ihana arki.